Uskon, että sinäkin olet ollut työpaikalla tilanteessa, joissa on sovittu teoista ja myöhemmin päädytty ihmettelemään tekemättömyyttä. Ehkä muistat myös itseksesi tehneesi päätöksiä aloittaa ”sitä tai tätä” kuitenkaan tekemättä niin. Omassa työssäni muutosvalmentajana nimenomaan toiminnan muuttuminen on kriittistä. Ja usein kuulen tuskailua siitä, miksi puheista huolimatta toiminta ei muutu. Miksi ihmeessä emme vain toimi perustehtävän tai oman tahtomme mukaan – ja pysy siinä?
Teoriassa muutosta voisi johtaa lineaarisesti tavoitteista tekoihin käymällä läpi muutokset ja tarvittavat toimenpiteet. Ehkä näin vieläkin toimitaan työpaikoilla, joissa ihmiset nähdään vain tekijöinä. Tällainen muutosjohtaminen perustuu uskoon siitä, että rationaaliset perusteet ohjaavat toimintaamme ja jokainen kykenee toimimaan siten, kuinka järkevää olisi. – Toisaalta yhä useammin muutosjohtaminenkin nähdään työyhteisön yhteisenä tehtävänä ja vastuuna – ja ihmiset nähdään tuntevina, ajattelevina, oppivina ja sitoutumiskykyisinä toimijoina.
On varmaan miljoona syytä siihen, miksi muutos ei etene työyhteisössä – tai muutoksen toteutumisen jälkeen taannutaan entiseen. Ulkoisten syiden ohessa kannattaa reilusti keskustella siitä, mikä meissä ihmisissä estää etenemistä? Tiedetään, että jokaisella työyhteisöllä on usein tiedostamattomia kulttuurisia keinoja vastustaa asioita. Vaikka johdon kannalta ikävää voi olla avoin vastustus (Bion: ”taistelu”), niin lopputuloksen kannalta harmillisinta voi olla kulttuurinen passiivisuus ja ”tuudittautuminen paremman tulevaisuuden odottamiseen (Bion: ”messiaan odotus”). Kun ymmärretään tarkemmin, mitä ihmisissä tapahtuu, löytyy myös keinoja palata yhä uudelleen siihen, mitä halutaan.
Omassa elämässä ei ole sen helpompaa ryhtyä uudenlaiseen tekemiseen. Arvostamani Arto Pietikäisen sanoin: ”Tätä on olla ihminen.” Se, että teot eivät muutu saman tien on täysin luonnollista ja inhimillistä. Myös oman toiminnan muuttaminen kohtaa valtavan määrän erilaisia psykologisia esteitä – jotka ovat voitettavissa. Valtaosa näistä esteistä on epämiellyttäviä ajatuksia, tunteita ja muistoja, joita emme haluaisi kokea uudelleen. Ikävä kyllä emme voi valita tunteitamme. Voimme vain opetella toimimaan niiden kanssa.
Lopuksi:
Meillä ihmisillä on ylivertainen kyky toimia silloinkin, kun kohtaamme vaikeuksia. Kun olemme selvittäneet itsellemme, mikä on meille tärkeää ja mitä todella haluamme, voimme päättäväisesti mennä kohti kurjiakin tilanteita. Meillä ihmisillä on oma tahto, jonka voimme ottaa moottoriksemme. Ehkä tavoitteiden painottamisen sijaan voisimmekin painottaa omaa tahtoa kohdata kaikki esteet, joita ko. tavoitteet matkalle tuovat?
Parhain terveisin – Pirjo
