Kuvittele, että tapaat pitkästä aikaa rakkaan ystäväsi, joka kertoo sinulle uupuneensa työssään. Enempää miettimättä pysähdyt kuuntelemaan – ja hän kertoo lisää. Ehkä kuulet tarinan siitä, miten kaikki eteni ja miten hän lopulta huomasi päätyneensä työstään toipumisvapaalle. Annat hänen puhua, ehkä nyökytät päätäsi jossain kohtaa tai varmistat jotain kuulemaasi. Tärkeintä kuitenkin on se, että olet siinä ja annat hänen puhua. Ystävän vastaanottavat korvat ja katse, auttavat usein jo pitkälle. – Toisaalta joskus kannattaa harkita ns. ammattilaisen tarjoamaa apua.
Olen työskennellyt 30 vuotta henkilöstön kehittämisen, valmentamisen, koutsauksen, työnohjauksen ja nyttemmin terapian parissa. Aina kyse on ollut siitä, että on ollut jonkinlainen ihmisten määrittämä tai kokema muutostarve. Toisinaan tämä muutostarve on ollut hyvin selkeä esimerkiksi uuden työtehtävän oppimistarpeet ja toisinaan on ollut vain intuitio siitä, että näin ei kannata jatkaa.
Olen pikkuisen huolissani siitä, miten kehittämispalveluita ostavat työpaikat ja yksityisesti itselleen tukea hankkivat henkilöt voivat tunnistaa parhaiten tilanteeseen soveltuvan palvelun. Erityiseksi tämän kysymyksen tekee se, että inhimillisissä asioissa ammattilaisellekin on vaativaa erotella syitä ja seurauksia toisistaan – yhä useammin huomaan, että lähtötilanne kirkastuu vasta myöhemmin. Lisäksi lähtötilanne voi ulkoisilta merkeiltään johtaa hyvin erilaisiin tavoitteisiin työpaikan ja ohjattavan näkökulmista … mikä voi vaikuttaa ostettavaan palveluun.
Näinä ”kehittämismyönteisinä aikoina” harvemmin puhutaan koutsauksen ja terapian haitoista, mikä jo sinällään kertoo jotain. Enemmän kuulee puhuttavan siitä, ettei hyötyä ollut. Mieleeni muistuu sinänsä hauska episodi 20 vuoden takaa, kun kokenut henkilöstöjohtaja perehdytti minua sanoen ”koeta Pirjo toimia niin, ettei bisnes kärsi”. Tämä senioriteetin saavuttanut ammattilainen piti itsestään selvänä, että aina voi olla hyödyksi tai haitaksi. Nyt ymmärrän, kuinka kriittistä on se, miten asiakkaan kanssa työskennellään; yhteinen päämäärä ei riitä, vaan tarvitaan asiakkaalle sopiva tapa työskennellä.
Hyvä nyrkkisääntö on, että tyylipuhtaassa koutsauksessa yleensä ratkotaan melko suoraan, mitä ongelmalle / kysymykselle voisi tehdä ja etsitään siihen keinoja. Usein tavoitteet perustuvat jo lähtötilanteessa tehtyyn analyysiin ja fokus on uudenlaisen toiminnan aktivoinnissa. Oma tapani koutsata on hyvin valmentavaa ja jaan myös itselleni kertynyttä osaamista. Kokenut koutsi havaitsee nopeasti, alkaako ohjattava soveltaa saamiaan ideoita, mikä kertoo menetelmän toimivuudesta. Kuormituksesta kärsivää voidaan neuvoa vähentämään työntekoa tai rauhoittamaan iltatoimia paremman yöunen saamiseksi. Koutsin kanssa esimerkiksi suunnitellaan seuraavan viikon kalenterointia. Monen kohdalla jo nämä vinkit auttavat ja asiakas aktivoituu myös itse korjaamaan elämäänsä.
Terapiassa edetään tutkivammin ja fokus pysyy ihmisen kokemuksellisessa puolessa, vaikka päämääränä onkin myös uudenlainen toiminta. Asiakas tulee terapiaan ns. ilmiongelman kanssa ja siitä lähdetään liikkeelle. Terapiassa pysyviä tuloksia saavutetaan ilmiongelman takana olevia ajatus- ja toimintamalleja tutkimalla sekä niihin toimivampaa suhdetta etsimällä. Samaan aikaan on tärkeää yhdessä asiakkaan kanssa arvioida käytettävissä olevia voimavaroja ja jo sairauslomalle uupuneiden kanssa tarvitaan ensin lepoa sekä toivoa paremmasta.
Terapiassa asiakkaan itsereflektio on keskeinen tutkimusmenetelmä ja prosessissa luotetaan asiakkaan omaan kokemukseen ja sisäiseen ymmärrykseen. On ihmeellistä, kuinka nopeasti näinkin voidaan saavuttaa tuloksia. Lisäksi kognitiivinen terapeutti hyödyntää ns. psykoedukaatiota, jotta asiakaskin voi tietää, millaiset menetelmät ovat tutkitusti olleet hyödyllisiä. Terapeutti ja asiakas ovat työpari, jossa terapeutti on aivan yhtä kysyvä ja aivan yhtä tietämätön kuin asiakaskin hänen omassa tilanteessaan. Näin ollen, kun työssään uupunut ihminen tulee terapiaan, ensimmäinen kysymys on, millaista on olla uupunut.
Lämmöllä – Pirjo
