Liisa on 50-vuotias toimihenkilö, joka on havainnut alavireisyyttä ja yltyvää väsymystä itsessään. Liisa on kouluttautunut vanhempiaan pidemmälle ja pärjännyt hyvin työelämässä. Oikeastaan juuri työssä saatu positiivinen palaute ja onnistumisen kokemukset ovat kannatellet häntä. Mutta nyt jokin on muuttumassa – työ ei enää tunnukaan niin tärkeältä ja iltaisin tuntuu tyhjältä. Liisa etsi itselleen tukea ja aloittaa ensimmäisen session näin: ”Olen jotenkin eksyksissä itseni kanssa – ja minua väsyttää. En tiedä, mitä tekisin.”
Vuosien varrella kertyy kuonaa sen päälle, kuka olin ja mitä tunsin. Meille jokaiselle syntyy jo varhain oma tapamme tarkastella maailmaa ja toisiamme. Ja jo teini-ikään mennessä olemme löytäneet konstimme rakentaa ja ylläpitää sellaista käsitystä itsestämme, jonka kanssa voimme toimia. Identiteettiä onkin määritelty mm. niin, että ”se sisältää tietoiset asenteemme itseämme kohtaan, itseemme kuuluvaksi ajatellut piirteet, arvot ja asenteet sekä itseen sisällytettävät tunteet ja tavat kontrolloida ja ilmaista niitä” (Toskala & Hartikainen, Minuuden rakentuminen).
Olemme jatkuvasti monenlaisten vaikutuksien kohteena. Meiltä kysellään tavoitteistamme ja meille tarjoillaan malleja menestyvistä ihmisistä, jotka näyttävät onnellisilta ja tiedostavilta. Näin voimme huomaamattamme omaksua käsityksiä siitä, kuinka kannattaa elää. Ja meille syntyy sisäisiä sääntöjä esimerkiksi siitä, kuinka tärkeää on saada muiden ihailua. – ”Ehkä Liisalle elämän varhaisvuodet olivat opettaneet sen, että muut ihmiset määrittävät hänen arvonsa? Ehkä Liisa oli juuri tähän tarpeeseen ahkeroinut työelämässä ja nauttinut saamastaan palautteesta? Ehkä siellä kuonan sisällä oli kysymätön kysymys siitä, kelpaanko ihan tällaisena?
Elämän jatkuessa puolustamme identiteettiämme lähes päivittäin mm. suojaamalla itseämme kurjilta tunteilta – ja kuonaa kertyy. Oma sisäinen kanavamme perustarpeistamme ja oman tyytyväisyytemme lähteistä, voi sulkeutua. Kun näin tapahtuu, olemme niiden oppien ja uskomusten varassa, jotka olemme napanneet muilta ihmisiltä.
Joskus elämä pysäyttää eikä sisäinen tasapaino palaa entisillä muuveilla. Jokin tunteita herättävä tilanne tai ajatus voi jäädä puolittaiseen tietoisuuteen pyörimään. Ehkä Liisan väsymys nosti pintaan pelon siitä, ettei hän enää pärjäisi työssään? Tai ehkä hän ensimmäisen kerran kuuli saamissaan kehuissa jotain sellaista, johon huomasi ripustautuneensa? Ehkä hän pienen hetken koki surua työhön käyttämänsä elämänsä hinnasta? Tai hän hetkellisesti muisti, kuinka nuorena hävetti asua vuokralähiössä?
Psykoterapian näkökulmasta me kaikki ihmiset pyrimme tasapainoon itsemme kanssa ja itse ajattelenkin elämää jatkuvan tasapainon hakemisena. Havaitsemme asioita, jotka tukevat identiteettiämme ja selitämme asiat itsellemme hyväksyttävissä olevaan muotoon. Kuitenkin näyttää siltä, että jos perustarpeemme jäävät toistuvasti tyydyttymättä tai käytämme energiamme rakentamamme identiteettimme suojaamiseen, emme jaksa ja voimme myös sairastua. On mahdollista, että olemme rakentaneet itsellemme sellaisen identiteetin, joka alkaa tuntua liian ahtaalta.
Itse ajattelen jopa niin, että masennus, ahdistus, väsymys tai tyhjyys voivat hyvällä tavalla herättää itsestä huolehtimiseen. Terapiassa tutkitaan omia kokemuksia ja havaitaan mm. omia itselle haitallisia sisäisiä sääntöjä ja omaa vääristynyttä tapaa tulkita itseä, muita ihmisiä ja elämää. Liisankin alavireisyys alkoi helpottaa, kun hän oivalsi rajattomalla työnteollaan lopulta hakevansa muiden hyväksyntää ja lupaa olla joukossa. Liisa muisti, kuinka kateellinen lapsena oli ”parempien perheiden” lapsille ja miltä tuntui vältellä kysymyksiä siitä, minne heidän perhe matkustaa hiihtolomalla.
Vielä 1: Omassa työssäni tapaan ihmisiä, jotka tekevät töitä löytääkseen uuden ja itselleen paremman tasapainon elämäänsä. Ylivoimainen valtaosa heistä löytää sen ihan itse – ihminen kykenee ihmeellisellä tavalla korjaamaan omaa tilannettaan.
Vielä 2: Ihminen kyllä kestää epätasapainoa yllättävän hyvin. Niinkin voi jatkaa, jos se on itselle parempi vaihtoehto.
Toivon Sinulle levollista loppuvuotta,
Pirjo
ps. Keksin case ”Liisan” tähän blogiin ja samaan aikaan tunnistan, että siinä on useita elementtejä julkisuudessa olleista tarinoista.
